TRAINEE Jukka Koivisto
Golf Trainee


044-2612445
jukkakoivisto(at)hotmail.com


Voit myös soittaa/meilata minulle suoraan ja ehdottaa sinulle soveltuvaa treeniaikaa.
 

Hei! Golf tuli minulle kuvioihin 12 vuotta sitten, kun kaveri houkutteli lähtemään rangelle kokeilemaan lyömistä.
Kipinä syttyi lähes välittömästi ja pari viikkoa myöhemmin Green Card oli jo taskussa. Siitä lähtien golf on ollut suuri osa elämääni.
 
Opetushommat aloitin 4 vuotta sitten, kun Tarinan pääpro Janne pyysi minut avuksi pelikokeita pitämään.
Siitä lähtien Janne on minua kouluttanut joka kesä ja nykyisin toimenkuvani on koululais -ja tutustumisryhmien veto sekä Green Card kursseilla Jannen apuna oleminen.
 
Yksi parhaista asioista on nähdä aloitteleva golfari ensimmäisen kerran onnistuvan lyömään pallo ilmaan.
Se ilontunne välittyy aina valmentajalle saakka. On uskomaton kuinka yksi onnistunut lyönti voi aiheuttaa semmoisen kipinän lajia kohtaan, jota ei saa enää millään sammumaan!
 
Näiden 4 opetusvuoden aikana olen oppinut huomaamaan, että kuka tahansa, jolla on asenne ja motivaatio kohdallaan voi oppia pelaamaan.
Golfin takia on turha hermoja menettää sillä loppujen lopuksi kyseessä on vain peli :)